2.2.2016
Kauppapuutarhaliitto ja S-ryhmä kannustavat suomalaisia ostamaan kukkia. Kaikissa Suomen Prismoissa tänään käynnistyvä Kuukaudet kukat –konsepti tekee sesongin suosituimpien kukkien ostamisesta helppoa. Tavoitteena on tuoda nostetta erityisesti kotimaisten kukkien kysyntään ja vähintään kaksinkertaistaa niiden myynti S-ryhmän marketeissa.
”Kotimainen koristekasvien viljely on ollut pitkään hiipuva toimiala. Suurimmat murrokset nähtiin kukkatuonnin vapautumisen myötä 1990-luvun puolivälissä. Kotimainen leikkokukkien tuotanto loppui tuolloin lähes kokonaan ja alalta katosi satoja työpaikkoja”, Kauppapuutarhaliitto ry:n toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen kertaa.
Tänä päivänä koristekasvien tuotanto työllistää Suomessa vajaan parintuhannen henkilötyövuoden verran. Valtaosa tuottajista on hyvin pieniä perheyrityksiä.
”Intoa ja halua tuotannon lisäämiseen ja kehittämiseen löytyy”, Jyrki Jalkanen kertoo.
Suomalaisten kukkaostokset painottuvat tällä hetkellä vahvasti neljään suureen sesonkiin: jouluun, pääsiäiseen, äitienpäivään ja koulujen päättymiseen.
”Kukkia ostetaan edelleen vain erityistapauksissa: juhlaan ja viemisiksi. Käytämme kukkiin alle 100 euroa vuodessa, se on selvästi alle eurooppalaisen keskiarvon”, Jyrki Jalkanen toteaa.
Prismoissa starttaava Kuukaudet kukat –konsepti haluaa muuttaa totuttuja tapoja ja nostaa kukat arkisen kuluttamisen keskiöön.
”Haluamme lisätä suomalaisten kukkailoa: kukista voi ja saa nauttia myös muulloin kuin juhlapäivinä”, valikoimajohtaja Antti Oksa SOK:lta painottaa.
Kuukauden kukat –konsepti nostaa joka kuukausi kaksi ajankohtaista kukkaa Prismojen parhaille myyntipaikoille. Helmikuussa paraatipaikalta löytyvät tulppaani ja kevätesikko. Molemmat on viljelty Suomessa.
”Teemme kauden kukkien ostamisesta helppoa ja samalla tarjoamme vinkkejä erilaisten kasvien oikeaoppiseen hoitoon. Kotimaisten kukkien osalta hoito-ohjeet ovat Kauppapuutarhaliiton käsialaa”, Antti Oksa kertoo uuden konseptin ideasta.
Vaikka Kuukauden kukat eivät joka kuukausi saatavuussyistä olekaan kotimaista tuotantoa, tervehtii Kauppapuutarhaliitto uutta konseptia ilolla.
”Suomi tarvitsee lisää työtä. Kukkatuotannolla on Suomessa pitkät perinteet. Jos saamme yhdessä lisättyä kotimaisen kukkatuotannon elinmahdollisuuksia tuomalla samalla iloa ja väriä suomalaisten arkeen, on tässä vain voittajia”, Jyrki Jalkanen summaa.
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Prisma | Vastuullisuus
18.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos / Sokos Emotion
12.12.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion