Hyvästi työmiehen hymy – kaupan työntekijät suunnittelivat itse uudet työvaatteensa


21.1.2021

Torni-hotellin kongressitilaa halkoi eilen poikkeuksellisesti catwalk, jolla heitettiin kyynärpäätervehdyksiä ja työnnettiin rämisevää rullakkoa. Kaupasta tuttu rekvisiitta kehysti pääosan esittäjiä, joita olivat s-marketlaisten uudet työvaatteet sekä vaatteiden suunnittelijat, työntekijät itse. S-marketlaisten kuukausien yhteistyö Papu Designin ja Lindströmin kanssa sai salamavalojen välkkeessä arvoisensa päätöksen, ja seuraavaksi unelmien työvaatteet nähdään kaikkien Pirkanmaan S-marketien työntekijöiden yllä arjen catwalkeilla – omassa kaupassa.

”Pikkuisen epämukavat, eivät hengitä ja jousta.” Tämäntyyppiset työvaatteista saadut palautteet olivat kimmokkeena Unelmien työvaatteet -pilotille, joka käynnistettiin Pirkanmaan Osuuskaupalla viime kevään korona-aallon harjalla. Oli vähällä, ettei projekti peruuntunut pandemian vuoksi kokonaan. Yhdessä kumppanien kanssa tehtiin kuitenkin päätös aloittaa suunnittelu etätyöpajassa ja edistää projektia mahdollisuuksien mukaan.

Työvaatepilotti osui yhteen myös S-market-uudistuksen kanssa: kun kaikkien Pirkanmaan S-marketien energiatehokkuus, valikoima ja miljöö laitettiin kuntoon, oli työvaatteillakin oikeus päästä oikealle vuosikymmenelle. Työvaatteella on tänä päivänä tärkeä rooli paitsi kantajalleen myös työnantajalle ja asiakkaalle.

– Hyvässä työvaatteessa työntekijä kokee itsensä arvokkaaksi, varmaksi ja mukavaksi. Nykypäivänä työntekijä nähdään myös yrityksen käyntikorttina, ja työvaate on tärkeä osa yrityksen viestiä, summaa Lindströmin suunnittelija Minna Kuivamäki.

Käytännön tarpeista syntyi innovaatioita

Lähtökohtina työvaatemalliston suunnittelulle olivat vastuullisuus ja paikallisuus. Nämä ovat arvoja, jotka kaikki kolme projektissa mukana ollutta yritystä jakavat.

Pirkanmaan Osuuskaupalla työntekijöiden osallistuminen kehitysprojekteihin on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Olikin alusta asti selvää, että suunnittelutyöpajassa oli oltava mukana työntekijöitä, joille vaatteet tulevat käyttöön.

– S-marketissa myyjällä on laaja työnkuva, ja työvaatteen pitää sopeutua siihen, millaista työtä kulloinkin tehdään, kertoo toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki.

Mukaan suunnittelutyöpajaan lähti parikymmentä innokasta osuuskauppalaista, joista yksi on Sääksjärven S-marketissa työskentelevä Heikki Saukko.

– Totta kai myös vaatteiden ulkonäöllä on väliä. Kun näimme ensi kertaa toiveidemme pohjalta suunniteltuja vaatteita, siinä tuli kyllä sellainen vau-hetki – uskomatonta, että tuollaisia meille oikeasti voidaan tehdä, Heikki hehkuttaa.

Osuuskauppalaiset puolestaan painoivat nimensä työvaatealan konkarin, Lindströmin, historiankirjoihin.

– Projektin aikana olemme päässeet tosissamme venyttämään Lindströmin näkemystä työvaatteesta. Työpajalaisten ansiosta teimme ensimmäistä kertaa esimerkiksi legginsit työvaatteeksi, Minna kertoo.

Persoona esille asusteilla ja kuosilla

S-marketin uudessa työvaatemallistossa on 22 erilaista vaatekappaletta sekä asusteita, joilla omaa persoonaa voi tuoda esille haluamallaan ja työtehtävän edellyttämällä tavalla. Vaatteissa toistuu farkunsininen sävy sekä hauska kuosi.

Papu Designin kuosisuunnittelija ja AD Hanna-Riikka Heikkilä piirsi työpajalaisille erilaisia kuosivaihtoehtoja, joista he valitsivat suosikikseen Antimet-kuosin. Antimet leikittelee ruokakaupan antimilla, ja kuosi on toteutettu kokonaan työntekijöiden toiveiden pohjalta. Eräänä kuvioon liittyvänä erityistoivomuksena oli alueemme osuuskauppalaisuuden symboli, sydän.

– Työvaatteiden kuosillisuus on suht uutta Suomessa. Maailmalla työvaatetus on ollut jo pidempään design-henkisempää ja mietitympää. Papua ei tunneta perinteisesti työvaatteista, mutta lähdimme projektiin oppiaksemme itsekin uutta. On hieno idea yhdistää pilotissa eri alan toimijoita, Hanna-Riikka sanoo.

S-marketien ohella työvaateprojektia suunnitellaan laajennettavan tulevaisuudessa mahdollisesti muihin Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikkoihin, kuten Prismoihin ja Saleihin.

– Tämä työvaatepilotti oli meille ensimmäinen laatuaan, ja odotamme kiihkeästi palautetta s-marketlaisilta ja asiakkailta. Jos jatkoa seuraa, kuka tietää, vaikka ottaisimme seuraavalla kerralla luottokumppaneidemme lisäksi asiakkaitakin mukaan suunnittelutyöryhmään, Mirkka vinkkaa.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki, mirkka.saikanmaki@sok.fi, 010 767 0081

Lindström Oy, Key Account Manager Anna Björn, anna.bjorn@lindstromgroup.com, 040 820 7618

Papu Design, suunnittelija ja yrittäjä Anna Kurkela, anna@papustories.com, 050 534 1110