Häijään kaupallisen keskuksen omistajaperhe kasvaa ja toiminta kehittyy


24.2.2022

Sastamalan Häijäässä tapahtuu toukokuussa historiallinen liiketoimintakauppa, kun Neste-liikenneasema, Neste Express -automaattiasema ja Häijään Äijä -liikekeskus vaihtavat omistajaa. Kaupallinen kokonaisuus on Juha ja Janne Jokisen suvun elämäntyö, jonka jatkajiksi veljekset ovat valinneet Pirkanmaan Osuuskaupan ja sen lähes 210 000 asiakasomistajaa.

Porintien varressa Häijäässä autoilijoiden ja paikkakuntalaisten palvelut ovat vuosikymmenien kuluessa laajentuneet Jokisten perheen osaavissa käsissä. Perhe on kolmessa polvessa luotsannut ja laajentanut liikenneasemaa, rakentanut kylälle liikekeskuksen sekä vuokrannut keskuksesta kilometrin päässä sijaitsevaa kylmäaseman tonttia. Ajatus liiketoimintakokonaisuuden myymisestä alkoi kypsyä reilu vuosi sitten.

– Olemme toimineet lähes 30 vuotta yrittäjinä ja kehittäneet vuosikymmenien aikana liiketoimiamme mittavasti Häijään kylällä. Nyt kun tuli mahdollisuus kääntää elämässä uusi lehti, puntaroimme asioita ja tulimme siihen tulokseen, että olisi oikea hetki luopua liiketoiminnastamme. Olemme olleet koko elämämme kiinni huoltamoalalla, ja nyt on aika kuitata vuosien saatossa pitämättä jääneet lomat ja harrastaa. Harkitsimme myyntipäätöstä pitkään, ja siihen vaikutti POK:n lupaus kehittää palveluita Häijääseen edelleen, kertovat Juha ja Janne Jokinen.

Muutos näkyy ensimmäisenä polttonestemyynnissä

Liiketoimintakaupan myötä nykyinen Neste-liikenneasema, liikekeskus Häijään Äijä ja Neste Express -automaattiaseman tontti siirtyvät Pirkanmaan Osuuskaupan omistukseen kesäkuun alusta alkaen, ja näin ollen asiakasomistajien palvelupaletti seudulla laajenee. Sastamalan alueella asiakasomistajia palvelee jo Mouhijärven Sale, ja toukokuussa Ojansuun kaupunginosaan avataan Prisma.

Neste-liikenneaseman liiketoiminta siirtyy 1.6. Pirkanmaan Osuuskaupalle. Asiakkaille omistajanvaihdos näkyy heti liikenneaseman polttonestemyynnin ja autonpesun siirtymisenä ABC:n nimiin. Mittarikenttä on tarkoituksena uudistaa tankkaajia varten, ja valikoimaan saadaan mahdollisesti myös uusia polttonestelaatuja. Sähköautojen latauspisteet tulevat vuoden mittaan osaksi liikenneaseman palveluita. Tankkauksen, autonpesun ja sähköautojen lataustoiminnot voi jatkossa hoitaa helposti myös ABC-mobiilisovelluksella.

Liikenneaseman sisäkaupan suhteen kortteja ei ole vielä katsottu.

– Mahdollisia muutoksia ja uudistuksia teemme kiireettä ja asiakkaita kuunnellen. Ravintolapalveluiden suhteen konseptin muutos voi olla mahdollinen. Tontilla on vielä rakennusoikeutta jäljellä, mikä sekin luo tietenkin paljon mahdollisuuksia, pohtii Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari.

Neste Express -automaattiasema on kaupan jälkeen vuokralla Pirkanmaan Osuuskaupan tontilla. Myös kaupassa mukana olevan Häijään Äijä -liikekeskuksen yrittäjien vuokrasopimukset jatkuvat sopimusten mukaan.

Työntekijöistä ja asiakkaista omistajiksi

Liikepaikkakokonaisuus säilyy jatkossakin häijääläisissä käsissä, kun sen omistajiksi tulevat kaupan myötä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat.

– Olemme asiakkaidemme omistama yritys, ja tavoitteenamme on tuottaa hyötyä ja etuja asiakasomistajille. Laadukas ja systemaattinen liikennemyymälä- ja polttonestekauppa jatkuu Sastamalassa, ja haluamme kaupan myötä varmistaa sen myös tulevaisuudessa. Tämän ja Sastamalan muiden kaupallisten hankkeidemme myötä tavoitteenamme on parantaa asiakasomistajien palveluita seudulla ja vahvistaa alueen elinvoimaisuutta. Yksinomaan Tampereeseen investointi ei ole asiakasomistakuntamme etu.

Liikenneaseman päällikkönä jatkaa Jannen poika Heikki Jokinen, joka siirtyy vanhana työntekijänä Pirkanmaan Osuuskaupalle. Kaikilla muillakin liikenneasemalla työskentelevillä osaavilla ja paikallisten tuntemilla persoonilla on sama mahdollisuus jatkaa työtään uudella työnantajalla.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari, puh. 010 767 0080, mikko.hautasaari@sok.fi

Juha Jokinen, puh. 0400 820 234, juha.jokinen@nestehaijaa.fi