30.1.2025
S-market Häijään tiimi ahkeroi paikkoja kuntoon tiistaina. Kuvassa Jonna Nurminen, Elina Kaven, myymäläpäällikkö Taija Andersson, Liisa Kultanen ja Heli Kytövuori.
Pirkanmaan 28. S-market juhlii tänään Häijäässä avajaisiaan kello 10 alkaen. Odotetun kaupan valikoima on rakennettu palvelemaan niin lähialueen asukkaita kuin Porintien matkalaisiakin. Merkittävä arkea helpottava ja aikaa säästävä uusi palvelu löytyy tätä nykyä myös S-marketin pihasta: ruoan verkkokaupan noutolokerikko, johon voi tilata kerralla isommatkin ostokset. Vaikka uutta kauppaa on rakennettu paikoin pakkasessakin, myymäläpäällikköä lämmitti talvipäivinä rekrytoinnin suosio – hakemuksia kylän komeimpaan kauppaan satoi runsaasti.
S-marketin valikoimassa on huomioitu sekä häijääläisten ostostarpeet että sijainti vilkkaan Porintien varrella. Paikkakunnalla asuu paljon yhden ja kahden aikuisen kotitalouksia.
S-market palvelee maanantaista lauantaihin kello 7–22 ja sunnuntaisin kello 9–22. Myymäläpäällikkö Taija Andersson kertoo, että uuden kaupan kovin kilpailuetu on sen hintataso. Sujuva asiointi on haluttu huomioida pienimmissäkin asioissa.
– Esimerkiksi meidän kaikki ostoskärryt ovat matalaa mallia, eikä ostoksia tarvitse näin kurotella. Samoin ripeälle asioinnille on kolme pikakassaa. Olemme myös pyrkineet siihen, että mahdollisimman monesta tuotteesta löytyisi aina useampaa pakkauskokoa. Yksinkertaisesti: meiltä saa kiistattomasti alueen edullisimman ja monipuolisimman ruokakorin kaikkiin hetkiin, Taija lupaa.
Kaupan omalta paistopisteeltä saa suolaisia ja makeita lämpimäisiä viikon jokaisena päivänä. Valikoimassa on myös sastamalaisten lähituottajien herkkuja.
– Suosittelen maistamaan erityisesti lähileipomoilta tulevia tuotteita. Lisäksi meiltä löytyy viereisen Herkkujuustolan käsityönä valmistettavia ihania juustoja, jotka ovat yhdistelmä sveitsiläistä juustonvalmistusperinnettä ja puhtaita kotimaisia raaka-aineita. Ja tokihan avajaisten kakku tulee täältä Sastamalasta Heinon Leipomolta, Taija hehkuttaa.
Häijäässä saa jatkossa tilattua isommat ostokset kätevästi ruoan verkkokaupasta S-kaupat-sovelluksella tai osoitteesta S-kaupat.fi.
– Kun ostoslistan suunnittelee tilausta varten etukäteen, siinä tulee pohdittua ostoksia hieman fiksummin ja monesti säästettyä rahaakin, kun samalla varmistaa kotoa löytyvät ainekset eikä tee kaupassa nälkäisenä heräteostoksia. Aiemmat tilaukset voi tallentaa omalle asiakastilille muistiin, jota on seuraavilla kerroilla nopea täydentää. Isoin etu taitaa kuitenkin olla kauppareissuista kokonaisuudessaan säästyvä aika. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, S-marketin ryhmäpäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen rohkaisee.
Uusi noutolokerikko sijaitsee kaupan edessä omassa katoksessa – vaikka ensin se tosin meinasi päätyä taivasalle.
– Meille tuli rakennusaikana haasteeksi saada verkkokaupan lokerikko sille määriteltyyn kohtaan, koska minä en ollut tulkinnut piirustuksia ihan oikein. Siinä meni iloisesti mittayksiköt sekaisin. Onneksi osaavien rakentamisen kumppaneiden kanssa suunnitelmiin saatiin selkoa ja lokerikko löysi lopulta oikeaan paikkaan, Johanna hymyilee.
Noin 830-neliöinen S-market toimii liikekeskus Häijään Äijän tiloissa osoitteessa Kauppakuja 2. Saman katon alla palvelevat apteekki, parturi-kampaamo ja tatuointiliike.
– Remontin myötä kaikkiin liikkeisiin on nyt omat sisäänkäynnit. Samoin kiinteistön energiatehokkuus laitettiin kerralla kuntoon: öljyn tilalle vaihdettiin maalämpö ja kaikki tekniikka uusittiin, Johanna kertoo.
Ostoksille on kätevää saapua kauempaakin ison pysäköintialueen myötä. Kesäisin liikekeskuksen edusta on suosittu motoristien kohtaamispaikka.
– Matkalaisia ajatellen meiltä löytyy monipuolinen take away -valikoima heti kaupan sisääntulosta. Juomat on kylmässä ja makeiset heti kassa-aluetta vastapäätä. Kahvikoneesta saa kuuman kahvin eurolla matkaan. Ja jos nenä osoittaa ensi kesänä Yyteriin, tokihan meiltä saa kätevästi aurinkorasvat ja rantaeväätkin, Taija vinkkaa.
Viereisellä liikenneasemalla tankataan autot ja kuskit. Monipuolisesta ravintolatarjoomasta löytyy jokaiselle jotakin.
– Valittavana on à la carte ja monipuolinen noutopöytälounas sekä Hesburgerin ja Kotipizzan suosikkiherkut, Taija listaa.
Häijään S-marketissa palvelee noin kymmenhenkinen tiimi, joka on iloinen yhdistelmä tuttuja osuuskauppalaisia ja uusia osaajia.
– Olin hakijamäärästä häkeltynyt – uusi kauppa selvästi kiinnosti. Saimme kasaan aivan mahtavan tiimin, joka koostuu niin kokeneista konkareista kuin uusistakin tähdistä. Koko porukka on ollut silminnähden innoissaan luomassa uutta. Mahtavaa päästä juhlimaan avajaisia yhdessä asiakkaiden kanssa koko loppuviikon ajan. Teemme kaikkemme, että täällä on lämmin kyläkauppatunnelma ja paras valikoima. Kaikki palaute otetaan ilolla vastaan, Taija kertoo.
Nopeimmat ehtivät vielä hakea Taijan työkaveriksi, sillä Pirkanmaan Osuuskaupan kesätyöhaku päättyy huomenna 31. tammikuuta.
– Kesätyöpaikkojemme rekry umpeutuu huomenna. Lisäksi meille on tulossa vielä myöhemmin haku 14–17-vuotiaiden kaksiviikkoiseen Tutustu ja tienaa -harjoitteluun. Lisätietoja kaikista paikoista löytyy osoitteessa pokrekry.fi, hän vinkkaa.
Tänä vuonna uusia S-marketeja aukeaa Pirkanmaalla peräti kolme: Häijään lisäksi Lamminpäässä keväällä ja Linnainmaalla loppuvuodesta. Kaikki nykyiset S-marketit on viime vuosien aikana uudistettu läpikotaisin niin miljöön, valikoiman kuin energiatehokkuudenkin osalta. Vielä on vuorossa yhden toimipaikan laajennus.
– Toijalan S-marketia laajennetaan loppuvuodesta 2025. Samoin viime vuonna uusittiin Oriveden, Ikaalisten ja Lempäälän S-marketit. Joulukuussa 2024 taas Valkeakosken S-market kasvoi Prismaksi kauppakeskus Koskikarassa, Johanna summaa.
Kuvat: Pasi Tiitola
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan S-market-ryhmäpäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen, johanna.tervala-pirskanen@sok.fi, 010 767 0083
S-market Häijään myymäläpäällikkö Taija Andersson, taija.andersson@sok.fi, 010 767 1235
💙 Torstai 30.1.
Klo 10 | Sastamalan kaupunginjohtajan puhe ja avausnauhan leikkaus
Klo 10 alkaen | Kakkukahvit
Klo 10–14 | Pihassa makkaraa ja klo 10–15 ABC Mobiilineuvontaa
Klo 11, 14 ja 16.30 | Tangolaulua – tangolaulaja Seppo Niemi
Klo 10–18 | S-mobiili-neuvoja paikalla
Klo 14–16 | VaLePa paikalla: pientä kisailua ja pelaajatapaamisia
Lisäksi:
Huikeita avajaistarjouksia
Ilmaisia kestokasseja (rajoitettu määrä)
ABC Carwashin kaikki autopesut 5 €
Lounas liikenneasemalla 10 € (norm. 13,50 €)
💙 Perjantai 31.1.
Klo 10, 12 ja 14 | Soma-nalle vierailee ja jakaa ilmapalloja
Klo 10–17 | Klo 10–18 | S-mobiili-neuvoja paikalla
Lisäksi:
Huikeita avajaistarjouksia
Maistatuksia
ABC Carwashin kaikki pesut 5 €
Lounas liikenneasemalla 10 € (norm. 13,50 €)
💙 Lauantai 1.2. ja sunnuntai 2.2.
Klo 10, 12 ja 14 | Soma-nalle vierailee
Lisäksi:
Huikeita avajaistarjouksia
Liikenneaseman Hesburgerissa Kerrosateria 6,95 €
30.1.2025 | Ruoan verkkokauppa | S-market | Tiedote