Vastaamme piloteilla, joista toivomme runsaasti palautettaLevottomuus, unirytmin häiriintyminen, turha muoti-ilmiö, jota toteutetaan isompien esimerkin innoittamana. Muun muassa tällaisia huolenaiheita Virtain asiakasomistajilla oli lasten ja nuorten energiajuomien käyttöön liittyen.Pilotoimme 9–12/2018 S-market Virroilla K15-ikärajaa energiajuomien myynnissä. Pilotin aikaisessa kyselyssä 257 asiakasomistajaa kertoi näkemyksensä ja 95 % oli myynnin rajoittamisen kannalla. Virtain asiakasomistajien kanta oli selkeä, K15-ikärajaa jatketaan S-market Virroilla toistaiseksi.Energiajuomat pulpahtavat julkiseen keskusteluun toistuvasti. – Meillekin tulee säännöllisesti huolestuneita viestejä vanhemmilta ja vanhempainyhdistyksiltä. Asiakkaiden omistamana yrityksenä meidän on tärkeää kuunnella heidän huolenaiheitaan, toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko kertoo.Toiveisiin vastataan piloteilla Prisma Nokialla sekä S-market Kangasalla ja Ruovedellä Eri tahot vanhempainyhdistyksistä urheiluseuroihin ovat tehneet omia vetoomuksiaan myynnin rajoittamiseksi tai linjauksia käytön rajoittamiseksi. Toiveisiin vastataan seuraavaksi Prisma Nokialla, S-market Kangasalla ja S-market Ruovedellä, joissa pilotoidaan K15-ikärajaa 18.3.–30.6.Keräämme näin kokemusta eri paikkakunnilta ja myös suuremmasta Prisma-yksiköstä.
– Asiakasomistajien palaute on erittäin tärkeää. Jokainen voi huikata mielipiteensä myyjälle tai nakutella palautteen S-kanavalla tai somekanavissamme, Mäki-Ullakko kannustaa. Teemme myös uusista piloteista kyselyt.– Haluamme tehdä yhteistyötä koulujen kanssa, jotta lapset ja nuoret innostuisivat myös syömään mahdollisimman terveellisiä välipaloja. Parhaisiin tuloksiin pääsemme, kun kaupat, koulu ja koti yhdessä tuumin huolehtivat nuorten hyvinvoinnista, Mäki-Ullakko toteaa.Toisin kuin alkoholi- ja tupakkatuotteita koskevassa lainsäädännössä, elintarvikelainsäädännössä ei ole tällä hetkellä energiajuomien myynnin rajoittamista koskevia säännöksiä. Ministerit Leppä ja Saarikko esittivät THL:n katsauksen perusteella joulukuussa 2018, että ensisijaisesti energiajuomien myyminen alle 15-vuotiaille tulisi kieltää lainsäädännöllisin keinoin ja myyntikielto kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan. – Seuraamme, miten asia kehittyy valtakunnallisesti. Yhteiset pelisäännöt helpottaisivat meitä kaikkia, Mäki-Ullakko summaa.