Mene Etusivulle
12.6.2009

UUTINEN

Uuden S-market Mäntän peruskivi muurataan

Pirkanmaan Osuuskauppa rakennuttaa Mänttä-Vilppulan kaupungin Mäntän keskustaan uuden S-marketin osoitteeseen Hallituskatu 25. Uuden S-marketin peruskivi muurataan perjantaina 12.6. klo 14.Rakennukseen tulee kaksi liiketilaa, joissa on yhteensä noin 2 500 kerrosneliömetriä. Uusi S-market on kokonaisalaltaan kaksi kertaa entistä myymälää suurempi. Nykyaikainen ja tilava S-market tuo monipuoliset lähikaupan palvelut Mänttä-Vilppulaan, jossa asuu osuuskaupan asiakasomistajaperheitä noin 2 200. Kaikkiaan alueella on noin 5 790 taloutta.Uusi S-market Mänttä on laajan valikoiman ruokakauppa, jossa mm. tuoretuotevalikoima on entistä monipuolisempi. Marketissa panostetaan myös pysyvästi edulliseen hintatasoon, ostamisen helppouteen ja tuoreuteen. Lisäksi S-Etukortilla saa Bonusta jopa viisi prosenttia.Autoileville asiakkaille piha-alueelle tulee 138 pysäköintipaikkaa. Lisäksi piha-alueelle rakennetaan ABC-automaattiasema, jota on alueella jo pitkään odotettu.Tavoitteena on avata uusi S-market ja ABC-automaattiasema joulukuussa 2009. Nykyisen S-marketin työntekijät siirtyvät uuteen avattavaan S-marketiin. Lisäksi S-market työllistää noin viisi uutta henkilöä. Marketpäällikkönä toimii Petra Häkkinen.Uuden liiketilan rakentamisen ajaksi S-market on muuttanut väliaikaisiin tiloihin osoitteeseen Seppälän puistotie 5.Rakennushankkeen arkkitehtina toimii Seppo Kangasniemi Oy, ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 5,2 miljoonaa euroa.Lisätietoja:toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070kaupallinen johtaja Jukka Kaikko, puh. 010 767 0080

KATEGORIAT

  • Muut