S-market Myllyhaka avataan helmikuussaPirkanmaan Osuuskauppa on 12.1.2009 allekirjoittanut sopimuksen, johon perustuen se jatkaa ruokakauppaa nykyisen K-market Nokian tiloissa osoitteessa Pinsiöntie 23, 37130 Nokia.”Pirkanmaan Osuuskauppa kasvattaa lähikauppaverkostoaan ja vahvistaa asiakasomistajien palvelua Nokialla. Kaupan myötä muutamme myymälän S-marketiksi, minkä jälkeen osuuskaupalla on 26 S-marketia Pirkanmaalla”, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko .”Osuuskauppa etsii jatkuvasti myös muita uusia liikepaikkoja Nokialta lähikaupan palveluverkoston edelleen parantamiseksi”, jatkaa kaupallinen johtaja Jukka Kaikko .Kiinteistössä tehdään remontti, jonka aikana koko kalusto kylmälaitteineen ja miljöö uudistetaan S-market-ketjun mukaiseksi. Myymälän myyntipinta-ala kaksinkertaistuu ja samalla tuotevalikoima laajenee peräti viiteen tuhanteen päivittäistavaratuotteeseen, joista Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat saavat S-Etukortilla Bonusta jopa 5 %. Laajennuksen ja remontin vuoksi myymälä joudutaan pitämään suljettuna noin neljän viikon ajan.K-marketin henkilöstö (noin 10 henkilöä) siirtyy Pirkanmaan Osuuskaupan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, joiden lisäksi palkataan muutama uusi työntekijä. Marketpäälliköksi on nimitetty Toni Kujala , joka siirtyy tehtävään Mouhijärven Salen päällikön paikalta.Tavoitteena on avata S-market Myllyhaka helmikuun puolivälissä.S-market palvelee arkisin kello 7-21 ja lauantaisin kello 7-18.Lisätietoja:toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070kaupallinen johtaja Jukka Kaikko, puh. 010 767 0080