Kuulolla-äänestyksessä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat pääsevät vaikuttamaan pullo- ja tölkkipanttien lahjoituskohteisiin. Heinä–lokakuussa 2025 asiakkaillamme oli mahdollisuus lahjoittaa kauppareissuillaan pullo- ja tölkkipantit Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n Tampereen toimipisteen toimintaan vähävaraisten perheiden, lasten ja nuorten auttamiseksi.
Lahjoituksia kertyi yhteensä 46 700 €.
- Sydämellinen kiitos jokaiselle lahjoittajalle sekä keräyksen mahdollistaneelle Pirkanmaan Osuuskaupalle. Tämä yhdessä auttamisen voima kannattelee lukuisia haastavassa tilanteessa eläviä lapsiperheitä, Hope -Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kiittää.
Panttilahjoituksista kertynyt summa käytetään paikallisten vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastusten sekä vapaa-ajan virkistystoiminnan tukemiseen.
- Lahjoituksilla tuetaan harrastamista ja mahdollistetaan pieniä arjen elämyksiä. Näistä syntyy sekä onnistumisen kokemuksia että mieleenpainuvia muistoja. Etenkin harrastustuen tarve on kasvanut kuluneen vuoden aikana ja lahjoitusten avulla voimme vastata tähän, Eveliina kertoo.
Lapsiperheköyhyys on ollut ja on edelleen kasvussa Suomessa.
– Yhdessä auttaen voimme tarjota perheille konkreettista tukea arjen tarpeisiin sekä lisätä samalla välittämisen tunteita ja tulevaisuustoiveikkuutta, Eveliina kokee.
Yli 90 % avustetuista perheistä kertoo Hopelta saadun avun vähentäneen arjessa koettua stressiä ja lisänneen positiivisia tunteita.
– Me myös uskomme, että yhteinen konkreettinen välittämisen kulttuuri auttaa meitä kaikkia kehittymään toiveikkaiksi, merkitystä omassa arjessaan kokeviksi ihmisiksi. Siksi työmme perustuu vapaaehtoistoimintaan, Eveliina summaa.
Pienistä teoista syntyy suuri Tekosysteemi.
Lämmin kiitos asiakkaillemme lahjoituksista 💚