Huolet ystävistä tai perheenjäsenistä kuormittavat nuoria
Pirkanmaan FinFamin nuorille tekemässä kyselyssä (673 tamperelaista 13–20-vuotiasta vastaajaa) 44 prosentilla on läheinen, jolla on mielenterveysongelma, päihdeongelma tai kummatkin. Usein ihminen, josta kyselyyn vastanneet nuoret kantoivat huolta, oli ystävä tai perheenjäsen.
Huolehtiminen näkyy nuorten arjessa esimerkiksi syyllisyyden tunteena siitä, ettei osaa tai jaksa auttaa. Nuorilla esiintyy keskittymisvaikeuksia ja muutoksia omassa mielialassa ja jaksamisessa. Myös nuorten tulevaisuususkoon liittyvistä valtakunnallisista kyselyistä on saatu huolestuttavia tuloksia. Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt merkittävästi. - Läheisestään huolehtivat nuoret jäävät julkisissa palveluissa näkymättömiksi. Mielenterveys- tai päihdehoito on hyvin yksilökeskeistä, perhekeskeinen hoito on usein sattumanvaraista. Läheisestään huolta kantavat nuoret varovat puhumasta esim. perheensä asioista leimautumisen vuoksi. Tsempparinuoret myös yrittävät parhaansa mukaan pärjätä, etteivät aiheuttaisi läheisilleen lisähuolia, Pirkanmaan FinFamin toiminnanjohtaja Silja Lampinen kuvaa.Tulevaisuudenuskoa samassa tilanteessa olevien nuorten tapaamisista
FinFamin kohtaavassa työssä nuoria löydetään paikoista, joissa nuoret liikkuvat. Tuki on ennaltaehkäisevää, pyritään löytämään nuoret tuen piiriin ennen kuin huoli läheisen mielenterveys- tai päihdeongelmista kuormittaa niin, että sillä alkaa olla negatiivisia vaikutuksia omaan elämään.
Yhdistyksen nuoria kohtaavassa työssä tuetaan läheisestään huolehtivia nuoria rakentamaan tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan ilman läheisen tilanteeseen liittyvän huolen aiheuttamaa kuormitusta. Vahvistamalla huolehtivien nuorten kokemuksia yhdenvertaisuudesta ja omista mahdollisuuksista elää omien toiveiden ja haaveiden mukaista elämää yhdistys antaa panoksensa nuorten tulevaisuususkon vahvistumiseen.
Lahjoitusvaroja tullaan käyttämään tähän työhön: koko Pirkanmaan alueella järjestetään nuorille tapahtumia ja toimintaa, joissa tutustuu toisiin samankaltaisessa elämäntilanteessa eläviin nuoriin ja saa kokemuksen, ettei ole yksin huoliensa kanssa.
- Lahjoitusvaroilla tarjotaan toimintaa erityisesti läheisestään huolehtiville lapsille ja nuorille, joiden perheen taloustilanteen ja haastavan perhetilanteen vuoksi ei muuten ole mahdollista osallistua esim. hevosavusteiseen toimintaan tai muihin vastaaviin tapahtumiin. Vielä kerran suurkiitos äänestäjille ja lahjoittajille, Silja summaa.
Kuva: FinFami