10.1.2022
Pirkanmaan Osuuskauppa on työpaikka, jossa työkavereina on rohkeita ja motivoituneita persoonia. Tyyppejä, jotka kehittävät toimintaa yhdessä ja kulkevat samalla omia ammatillisia kasvupolkujaan. Lähes 3 000 työntekijän arjesta löytyy monenlaisia innostuksen siemeniä, jotka tekevät työstä merkityksellistä. Näistä siemenistä syntyy yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.
Pirkanmaan Osuuskauppa on saanut vuodesta 2016 alkaen Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, niin myös vuonna 2021. Tunnustus on Eezy Flow’n vuosittain myöntämä työelämän tunnustus, joka osoitetaan henkilöstötutkimuksessa poikkeuksellisen korkeat pisteet saaneille yrityksille.
Vuoden 2021 työtyytyväisyystutkimuksen perusteella Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijät olivat erityisen iloisia siitä, että työnantaja tukee heidän ammatillista kehittymistään sekä siitä, että yrityksen periaatteita ja arvoja noudatetaan toimipaikkojen päivittäisessä tekemisessä ja yksikköjen toiminta on tehokasta.
Miten tämä näkyy arjessa?
Hyvä fiilis tarttuu
”Korona-aika on ollut kaikille haastavaa, mutta yhteishenkeämme se on vain vahvistanut: olemme tsempanneet toisiamme vaikeana aikana entistä enemmän. Se on hienoa, sillä yhteishenki on minulle tosi tärkeä asia, kun mietin, missä haluan työskennellä.
Meillä yhteen hiileen puhaltaminen näkyy siinä, että kehitämme yhdessä toimintatapoja jatkuvasti paremmiksi ja teemme kaikkemme työkaverin eteen. Ajattelemme aina seuraavaa vuoroa: miten aamussa voimme auttaa iltaa ja toisinpäin. On mukavaa tulla töihin, kun tietää, että jokainen on tehnyt parhaansa. Vaihtelemme myös työtehtäviä niin, että kaikilla säilyy osaaminen ja mielenkiinto.
Kun näkee, että kaveri tekee tehokkaasti, se tarttuu. Lisäksi esihenkilöllä on suuri rooli positiivisen hengen ylläpitämisessä ja esimerkiksi tehokkaan purun etenemisessä. Sillä on suuri merkitys, että hän johtaa ja luo hyvää fiilistä omalla esimerkillään.”
– Johanna Suominen, Kangasalan S-marketin myyjä
Suunnittelimme uudet työvaatteet yhdessä
”Kun bongasin Pirkanmaan Osuuskaupan sisäisestä Facebookista ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita tekijöitä mukaan Unelmien työvaate -projektiin, ilmoitin itseni heti mukaan. Tarkoituksena oli suunnitella salelaisille ja prismalaisille uudet työvaatteet yhdessä työvaateasiantuntija Lindströmin ja Papu Designin kanssa. S-marketlaiset suunnittelivat uudet työvaatteet jo viime vuonna, ja silloin oli kutkuttavaa seurata prosessia sisäisissä viestintäkanavissamme.
On tosi hienoa, että työvaatteiden suunnitteluun otettiin mukaan nimenomaan työntekijöitä, koska meillä on paras tieto siitä, minkälaisessa vaatteessa työskentely sujuu parhaiten. Projektin edetessä tuli vahvasti sellainen tunne, että meidän ajatuksemme ja mielipiteemme kuultiin ja lopputulokseksi saatiin työvaatemallisto, josta löytyy kaikille jotain. Vaikka eri Saleissa työtehtävät ovat varmasti pitkälti samanlaisia, niin työntekijöiden toiveet työvaatteilta voivat silti poiketa toisistaan. Itse olen todella tyytyväinen mallistoon ja odotan innolla, että saadaan uudet vaatteet käyttöön vuoden 2022 aikana!”
– Oona Valo, Hervannan Salen myyjä
Avoimuutta puolin ja toisin
”11-vuotisen esihenkilöurani varrelle mahtuu paljon työnantajan tarjoamia koulutuksia, joista olen saanut hyvän pohjan palautteen antamiselle ja työntekijöiden ammatillisen kehittymisen tukemiselle. Esihenkilönä ei kuitenkaan voi vain toistella koulutuksessa kuultuja sanoja, vaan pitää löytää oma tyyli ja seistä omana persoonanaan sanojensa takana. Haastaviin tilanteisiin saan aina apua omalta esihenkilöltäni tai HR:n kautta. Minulla on myös vertaistukena satakunta muuta Pirkanmaan Osuuskaupan esihenkilöä.
Palautteen antaminen on tärkeä osa päivittäistä johtamista. Annan palautetta keskustellen niin, että työntekijä oivaltaa itse ratkaisun asiaan. Rohkaisen siihen, että jokainen saa olla oma itsensä. Kun työntekijä on avoin, minun on helpompaa auttaa häntä uralla eteenpäin. Pitää uskaltaa sanoa sekin, jos työ ei kiinnosta. Siihenkin ratkaisu löydetään keskustelemalla. Parasta on se, että työntekijä uskaltaa kertoa asioista myös eriävän mielipiteensä. Niistä tilanteista syntyy usein parhaat ideat.
Moni on arka tuomaan omia ideoitaan esille, ja siitä syystä meillä voi antaa palautetta myös nimettömästi. Olemme keränneet ideoita ja aloitteita henkilökunnalta ideataululle, josta niitä poimitaan käsiteltäväksi ja toteutettavaksi. On tärkeää, että jokainen pääsee vaikuttamaan oman työpaikkansa asioihin.”
– Pia Kivistö, ABC Teivon apulaisliikennemyymäläpäällikkö
Kehittymismahdollisuudet motivoivat
”Pirkanmaan Osuuskauppa on kannustava työyhteisö, jossa pääsee matalalla kynnyksellä tekemään erilaisia hommia ja laajentamaan osaamistaan. Meillä ei katsota, miten paljon on kokemusta, vaan innokkuuden ja valmiuksien myötä pääsee kokeilemaan erilaisia töitä ja oppimaan lisää. On motivoivaa, kun työnantaja tarjoaa mahdollisuuden laajentaa ja kehittää osaamistaan käytännössä loputtomiin. Uuden oppiminen ja erilaiset kokeilut tuovat myös lisäpuhtia arkeen. Kun pääsee välillä pois omalta työpisteeltä ja näkee myös muita puolia toiminnasta, perspektiivi laajenee. Täällä pääsee tosi pitkälle, kun vain osoittaa, että tekee hommansa hyvin ja on innolla mukana.”
– Ville Ristilä, Kalevan Pizza & Buffan vuoropäällikkö
Työ ja tekijä kohtaavat
”Mielestäni Pirkanmaan Osuuskauppa kantaa hienosti kortensa kekoon edistääkseen yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä. Erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen on tästä hyvä esimerkki. Itse olen toiminut viimeisen vuoden ajan Prisma-työni ohella erityistä tukea tarvitsevien koordinaattorina ja päässyt seuraamaan upeita työllistymispolkuja. Olivatpa erityisen tuen tarpeet psyykkisten tai fyysisten haasteiden aiheuttamia, meistä kaikista löytyy vahvuuksia, joita haluamme nostaa näkyville.
Erityistä tukea tarvitsevien myötä olemme saaneet tiimeihimme ihan timanttisia työntekijöitä ja mahtavia työkavereita. Minusta tuntuu hienolta olla töissä paikassa, jossa halutaan edistää yhdenvertaisuutta ja siihen ollaan valmiita laittamaan työpanosta! Omaa innostustani lisää se, että pääsen työssäni aidosti näyttämään ammattitaitoni. En olisi ikinä uskonut, että pääsen hyödyntämään toimintaterapeutin tutkintoani kaupan alalla, mutta toisin kävi. Tuntuu mahtavalta saada jakaa omaa tietotaitoa työympäristön kehittämiseksi.
Mielestäni on myös tärkeää nostaa esille se, että ihmiset ensin -periaate pätee Pirkanmaan Osuuskaupalla jokaiseen. Yksiköissä otetaan huomioon työntekijän henkilökohtaiset vahvuudet ja rajoitteet ja työtehtäviä muokataan ne huomioiden. Esimerkiksi itselläni on tiettyjä rajoitteita, joiden jopa ajattelin estävän työnteon. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt itsestäni ihan uudenlaisia vahvuuksia, ja tästä kiitos kuuluu työpaikalleni ja erityisesti työkavereilleni. Kokemani yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden avulla olen saanut rohkeutta edetä urallani ja saanut takaisin tunteeni siitä, että ”kyllä minäkin pystyn”. Odotan innolla, minkälaisesta työtehtävästä löydän itseni parin vuoden kuluttua.”
– Saila Bäck-Tulonen, erityistä tukea tarvitsevien koordinaattori ja Kalevan Prisman tuoteryhmävastaava
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat