13.7.2022
Ravintola Puistoa on vuoden verran kipparoinut monessa liemessä keitetty ravintola-alan konkari Anette Mellin, jonka rakkaus lähiruokaan näkyy myös uudella ruokalistalla.
Hämeensillan kupeessa sijaitseva Puisto terasseineen on monelle tamperelaiselle ja turistille aurinkoisen kesäpäivän suosikkikohde. Katutason kahvilan terassille on helppo poiketa Hämeenkadun vilinästä. Alakerran à la carte -ravintolan 200-paikkainen patio puolestaan tarjoilee tunnelmallisen hetken hyvän ruoan ja juoman äärellä. Koskinäkymistä nautitaan myös Puiston uudessa kabinetissa, jota voi varata niin pieniin perhejuhliin kuin yritystapaamisiinkin.
Käsityönä omasta leipomosta
Puiston kahvila ja ravintola ovat mukana Visit Tampereen Valitse vastuullisemmin -palvelussa, jossa kaikki toimijat sitoutuvat tekemään vastuullisia valintoja. Puiston lounaalta ja kahvilasta yli jäänyt ruoka myydäänkin edulliseen hintaan ResQ Club -sovelluksen kautta, jolloin ruokahävikkiä ei pääse syntymään.
Vastuullisesti tuotettu lähiruoka on ollut jo pitkään Aneten sydäntä lähellä, ja se näkyy myös Puiston sesonkeja mukailevalla ruokalistalla.
– Puisto ei ole ketjuravintola. Valitsemme itse pieteetillä, mitä upeita lähituottajien raaka-aineita ja tuotteita hyödynnämme minäkin sesonkina. Pirkanmaalla on mieletöntä ruokaosaamista. Lisäsimme juuri uudelle listalle muun muassa Penttilän Tilan ihanan perunarieskan, Anette kertoo lempiaiheestaan.
Muutoin Puistossa tarjoiltava leipä ja leivonnaiset valmistetaan kaikki käsityönä paikan päällä omassa leipomossa. Lisäksi tarjolla on aina paikallisia juustoja, Nakki-Hannun makkaraa sekä Pirkanmaan Paahtimon kahveja.
– Meillä saa nauttia kansainvälistä mutta tamperelaista ruokaa, Anette kiteyttää.
Ei kesää ilman Puiston pistaasijätskipalloa
Näin kesäkuussa Puiston kotimaisesta maidosta paikan päällä valmistetut artesaanijäätelöt kiinnostavat monia herkuttelijoita. Joskus jonot ulottuvat Hämeenkadulle asti.
– Keittiömestarimme Meri Sumanen päättää intuitiolla, mitä makuja tehdään. Toki klassikoita on aina tarjolla. Monet mainitsevat lempparikseen Puiston pistaasijäätelön, mutta oma gelato-suosikkini on ehdottomasti salmiakkisuklaa, Anette makustelee.
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Prisma | Vastuullisuus
18.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos / Sokos Emotion
12.12.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion