Kalannahkajätteestä syntyy tamperelaissiskojen käsissä himoittuja luksuslaukkuja


28.10.2020

Viona Blu lanseeraa ennen joulua uuden laukun, joka on toteutettu yhteistyössä stylisti-malli Maryam Razavin (keskellä) kanssa. Vasemmalla Sirpa Aminoff ja oikealla Sari Mäkinen.

Sirpa Aminoff ja Sari Mäkinen täydentävät toistensa lauseet loppuun. Yrittäjäperheen siskoksilla on ilmeisen yhdennäköisyyden lisäksi samanlainen hersyvä nauru, energinen asenne ja rakkaus muotiin. Yhteisen yrityksen perustaminen kävi yllättäen ja yhtäkkiä, kun Sari ja Sirpa löysivät omintakeisen design-materiaalin, kalannahkan. Siitä oli ”pakko alkaa tehdä upeita laukkuja”. Tänä päivänä Viona Blu -brändin alta löytyy erilaisten laukkujen lisäksi koruja ja muita asusteita.

− Uniikki tarkoittaa meillä oikeasti aika uniikkia. Pääasiallinen laukkumateriaalimme on lohennahka, eikä kahta samanlaista suomuriviä löydy koko maailmasta. Kalannahkaa käytettiin paljon jo sota-aikana, koska se kestää kovaakin kulutusta ryhdikkäästi. Lisäksi se on aivan äärettömän kauniin ja arvokkaan näköistä. Nahka tulee meille elintarviketeollisuudesta ylijäämätuotteena, joten sen jalostaminen laukkuun edellyttää pitkää työstöaikaa ja huolellista käsityötä – mutta siinä se taika taitaa ollakin. Tuntuu merkitykselliseltä luoda luksusta jostakin niin rosoisesta ja toiselle arvottomasta materiaalista, Sirpa pohtii.

Viona Blu sai alkunsa vuonna 2013. Kansainvälisten huippumerkkien parissa aiemmin työskennellyt Sirpa oli juuri muuttanut Brysselistä takaisin Suomeen. Tuolloin kalannahkaa ei kotimaan muotimaailmassa juurikaan hyödynnetty.


Tuotteissa käytetty kalannahka tulee ruokateollisuuden jätteenä. Pääasiallinen materiaali on lohennahka.

− Sirpa on meistä se taiteellisempi – jo lapsena hän piirteli joka välissä. Olemme molemmat olleet aina tosi kiinnostuneita muodista. Vaikka alalla työskentely siinsi haaveissa, en olisi ikinä arvannut sen käyvän näin upealla tavalla toteen. Tasapainotamme hyvin toisiamme: Sirpalla on päävastuu suunnittelutyöstä ja minä hoidan yrityksen operatiivista puolta. Tietysti kaikki päätökset tehdään yhdessä ja sparraamme toisiamme koko ajan, Sari iloitsee.

− Muistan, kuinka Suomeen palatessani minulla oli sellainen kaikki on mahdollista -ajattelutapa. Kun törmäsimme Sarin kanssa käsiteltyyn kalannahkaan ensimmäisen kerran, ihastuimme siihen molemmat. Tiesimme sillä hetkellä löytäneemme jotakin ainutlaatuista – ja sitten se oli menoa. Olemme kasvaneet vahvasti yrittäjähenkisessä perheessä, ja tekemisen meininki virtaa voimakkaasti molemmilla suonissa. Viona Blun avulla saamme toteuttaa itseämme vapaasti ja tehdä aidosti merkityksellisiä asioita, Sirpa kuvailee.


Kalannahkan käsittely on hidasta ja edellyttää lukuisia eri työvaiheita.

Uudenlaisen luksuksen luonne

Sisarukset kiteyttävät tuoteperheensä tunnuslauseeseen The Nature of New Luxury. Viona Blussa vallitsee terävä periaate, jonka mukaan valikoimassa on kerrallaan sijaa vain noin kymmenelle laukulle. Yksittäiseen tuotteeseen keskitytään pitkään ja uusia malleja ilmestyy vuodessa niukasti, yksi tai kaksi. Ennen kuin kalannahkaa päästään käsin värjäämään ja ompelemaan, takana on kymmeniä työtunteja. Toisena materiaalina käytetään lehmännahkaa, joka on notkeampaa.

− Tuote ei voi olla luksusta, jos se vain itsekkäästi kuormittaa luontoa lisää. Harkitsemme aina pitkään, ennen kuin uusi laukku laitetaan alulle. Vaikka kalan- ja lehmännahka tulevat meille muulta teollisuudelta niin sanotusti jätteenä, niiden käsittely on monivaiheista, jolloin materiaaleista tulee arvokasta. Pikamuoti on tänä päivänä valitettava ilmiö, johon haluamme ottaa kantaa. Mikäli vaate, koru tai käsilaukku on valmistettu vastuullisesti, sen hinta ei voi olla pari euroa, Sari muistuttaa.

− Ekologisuutta on mietittävä jokaisella askeleella, ja pyrimmekin haastamaan siinä itseämme koko ajan lisää. Pyrimme käyttämään ainoastaan kasvipohjaisia värejä, ja kaikki tuotteemme suunnitellaan yksityiskohtia myöten Tampereella. Tämän jälkeen laukut ommellaan käsityönä tarttolaisessa ateljeessa, Sirpa jatkaa.

Äidiltä tyttärelle, siskolta siskolle

Sari ja Sirpa vannovat ”elämän käsilaukkujen” nimeen, jotka kestävät ajattoman tyylin ja käytön puolesta äideiltä tyttärille. Viona Blun verkkokaupasta on valittavana toinen toistaan herkullisempia värejä niin hillitylle kuin räväkämmällekin kantajalle.

− Saimme lapsena isoäidiltämme ja tädiltämme heidän vanhoja laukkujaan. Ne olivat isoja aarteita ja tuntuivat jo silloin jollain tapaa tyttöjen ja naisten omalta symbolilta. Perhesuhteet inspiroivat meitä paljon suunnittelutyössä tänäkin päivänä. Esimerkiksi meidän Sisters-korvakorut ovat kunnianosoitus sisarsuhteille, sillä ne ovat elinikäinen side ja voima. Vyölaukkujen inspiraationa puolestaan ovat äidit ja äidillisyys, Sari kertoo.

− Haluamme Viona Blun kautta rohkaista jokaista näyttämään oman tyylinsä ja toivomme, että jokaisella laukulla olisi omistajalleen jokin merkitys. Muoti tarkoittaa meille luonnon kunnioittamista, arjen yläpuolella oloa ja hyvää mieltä. Ja sen avulla voi välittää tunteita, Sirpa hymyilee ja katsoo siskoaan.

Näistä naisista kuulemme vielä.

Viona Blun tuotteet myynnissä Sokoksella

• DesignOnTampere shop on osasto Tampereen Sokoksella, josta löytyy tamperelaisten suunnittelijoiden vaatteita ja asusteita.
• Osastoa luotsaavat suunnittelijat Lauri Järvinen ja Anna Mattelmäki
• Osaston takana on vuonna 2014 perustettu DesignOnTampere ry. Järvinen toimii yhdistyksen puheenjohtajana.
• Tällä hetkellä DOT shopissa on saatavilla seuraavien brändien tuotteita: Viona Blu, LAURIJÄRVINENSTUDIO, MUKA VA sekä Nouki.
• Viona Blun showroom sijaitsee Tampereella Niemenrannassa osoitteessa Männistönkatu 2 a 3 ja verkkokauppa osoitteessa www.vionablu.com


Raikas valikoima sopii monen tyylisille kantajille. Viona Blun käsilaukku on nähty esimerkiksi rouva Jenni Haukiolla.